Hiisienpäivänä muistellaan suomalaisten pyhiä paikkoja

Itäsuomalaiset suojelivat kotejaan ja karjaansa hiisien avulla. Etelä-Suomessa onkin monia paikkoja, joiden nimissä esiintyy “hiisi” – näillä alueilla oli maanviljelyä ja metsästystä, ja pyhät paikat auttoivat takaamaan kansalaisten vaurauden. Hiisi oli yhteisön keskuspaikka, ja sen lähistöltä löytyvät asuinalueet, kalmisto, viljelypaikat ja muut yhteisön tärkeät paikat.

Vaikka Suomen muinaisusko ja siihen liittyvät perinteet ovat pitkälti katoamassa, joukko paikallisia historiantutkijoita ja kansanperinteen harjoittajia toimii aktiivisesti niiden elvyttämiseksi. Tätä varten pidetään maaliskuussa kansallinen Hiisienpäivä, jona kunnioitetaan muinaisten suomalaisten pyhiä paikkoja. Päivää vietetään 28.3., sillä tuona päivänä vuonna 1748 saapui piispankirje, jolla hiisien hävittäminen aloitettiin.

Mikä hiisi?

Suomalaisten luonnonuskossa hiisi tarkoittaa pyhää paikkaa. Pyhä paikka saattoi olla metsässä tai pellolla, yleensä asutuksen lähistöllä. Paikkaan tuotiin uhrilahjoja ja merkittävinä päivinä sinne kokoonnuttiin toivomaan suojelusta kodille ja sadolle ja monia muita asioita. Lahjat saatettiin tuoda esimerkiksi puun juurelle, ison kiven luokse, vesistön rannalle tai vaikka metsälehdossa tiettyyn paikkaan.

Hiisiä on myös monissa suomalaisten sukulaiskulttuureissa kuten Karjalassa, Saamessa ja Virossa. Esimerkiksi Virossa on pitkään pyritty elvyttämään hiisiperinnettä. Kuten Suomessakin, myös Virossa hiisille vietiin uhrilahjoja, kuten ruokaa tai maitoa, merkittävinä päivinä takaamaan hyvä sato ja hyvä terveys tai vaikka naimaonni. Virossa myös hiisi-sanan merkitys on säilynyt lähempänä alkuperäistä.

Kristinusko ja luonnonusko

Hiisiä oli ennen joka pitäjässä, sillä maalla kansalla oli vahvat luonnonuskon perinteet. Kristinusko ja luonnonusko olivat olemassa Suomessa pitkään rinta rinnan, mutta kirkko ei ollut suopea luonnonuskon suhteen. Hiisiä ja muita luonnonuskoon liittyviä asioita pidettiin uskonvastaisina, ja jopa sanaa “hiisi” alettiin pitää likaisena kirosanana; syntinä, johon liittyivät pakana jumalat. Kansa ei välttämättä nähnyt asian suhteen ristiriitaa, sillä luonnonusko oli pitkäaikainen perinne ja suomalaiset olivat muutenkin itsepäisiä.

Nykyisin pyhät paikat saavat olla rauhassa, sillä ne on suojeltu muinaismuistolain nojalla. Hiisipaikoille järjestetäänkin retkiä, joilla voi oppia paikkojen historiasta ja käytöstä. Perimätieto paikkojen sijainnista on pikkuhiljaa vähennyt, joten alkuperäisistä hiisistä tunnetaan vain murto-osa. Hiisiperinteitä on kuitenkin todistettavasti harrastettu jopa 1940-luvulla hiisien laajamittaisesta hävittämisestä huolimatta.